Luontokuvaus

Katulamput ovat syöneet tähdet. Puut sulavat latvoistaan kiinni horistontin pimeyteen, samaan joka on syönyt neulaset näkymättömiksi. Puista ovat jäljellä enää rungot ja haavoittuneet oksat. Katulamput värjäävät koivut kelmeään oranssiin, haapojen havina on haipunut. Nurmikko ei ole vielä kokonaan kuollut, maassa on aavistus pistävää vihreää, sen päällä mädäntyvä ruska.

Sade on antanut asfaltille lahjaksi mustan pinnan. Pisaroita ei enää ole, ei taivas jaksa aina itkeä. Tihkusade on sulanut märäksi ja paksuksi ilmaksi, jota autojen valokeilat halkovat kellertävämpinä kuin katulamppujen. Joidenkin bussien kyljet ovat samaa oranssia kuin katulamput, vain kirkkaampia, kirkuvampia. Yötä kohden liikenne ohenee. Joskus tie on tyhjä ja tyhjänä tie on levoton. Asfaltti kaipaa kosketusta peläten aina unohdusta.

Pakokaasujen kitkeryydessä maistuu hidas tuho, sen makua pimeys syleilee, eikä asfaltille mikään riitä, kylmän mustan pintansa alla se nielee sadevettä kuin itkemättömäksi jääviä kyyneleitä.