10 heinäkuuta 2017

05072017


runo ei tapahdu sanat puuttuvat
matalapaine puhkoo huoneen
kaatosade katon läpi 
ja minä makaan tulvassa lattialla

runo ei tapahdu en saa henkeä
makaan lattialla en saa henkeä

.

ja tällä välin
runo tapahtuu kaikille muille 
kaikkia muita sanat rakastavat lauseisiin saakka

kaikkia muita runo rakastelee kietoen virkkeensä
heidän lahkeidensa ympärille ja kietoutuen murattina 
heidän rintalastojensa alle ja keuhkoihin ja keuhkojen käytäville 

.

runo tapahtuu aina kaikille muille
sanat taipuvat jonkun muun sormissa
sikiävät lauseiksi jonkun muun paperilla
ja minä makaan aina tulvassa lattialla
matalapaineen puhkomassa huoneessa
jossa runo ei tapahtu

04072017 enkeli



oon enkeli
mun siivet aukes vahingossa
olin metrossa ja yhtäkkiä koko vaunu oli täynnä sulkia

mun sulkia

olin aina luullut että oisin paholainen tai
ehkä demomi tai vähintään vähän riivattu 

siinä mä sit olin suu täynnä sulkia ja katoin ku metro kiitää
kulosaaren sillalta itään, aika paljonhan nää siivet 
vie tilaa ja ihmiset tuijottaa eikä ne usko silmiään 
mutta sehän tässä onkin parasta

ne ei usko silmiään
sit ne katsoo pois

illalla ne katsoo peiliin
ne näkee siellä hullun
joka näkee näkyjä

en tosiaan ihan identifioi itseeni enkeliksi ja oon kärsinyt 
viime aikoina ihan helvetin pahoista eksistentiaalisista kriiseista 

mut yks päivä tajusin
 että jos oon enkeli
voin kans langeta

mut mihin mä lankean
ja missä sit on se jumala joka mut langettaa?

23062017

miten kuvata pimeyttä
sellaisena ettei siellä 
ole yhtään valoa, siis
niin että se voisi yhtä
hyvin olla pelkkää valoa

laskeudun portaita hänen
syliinsä eikä häntä voi
kuvailla eikä kosketusta
ymmärtää eikä ole kuin

sakeaa pimeää eikä ole väliä
ovatko silmät suljetut vai eivät

kuinka kuvailla sitä että
makaa lattialla pimeässä
tyhjässä huoneessa ja tuntee

kynnet kylkiluilla konkreettisesti

eikä
enää 
ole
hätää

sillä hänen sormissaan on ikuisuus,
ajan hitaus, kaikkien aikamuotojen
herruus, siihen painaudun, kietoudun

sitä syleilen, päivänvalossa hamuan,
sitä kirjaimista etsin, lauseiksi luon
etten unohtaisi, etten koskaan voisi

22 toukokuuta 2017

Töölön kirjaston lukusali

Siinä saarnissa, jota syksyllä katsoin,
jota katsoessani huomasin unelmoivani,
josta havahtuessani huomasin unohtaneeni
kuinka pelätä, siinä samassa saarnissa nyt

talven jälkeen keväällä kesän kynnyksellä
ei ole vielä lehtiä. Koivut ovat jo paisuneet,
haavat paisumassa. Pian saarnikin saa omansa

ja kesän minä odotan niin kärsivällisesti
kuin on pakko ja sitten saan taas katsoa
saarnia joka ensin värjää ja sitten pudottaa
omansa, sitten voin taas huomata unelmoivani
havahtuessani huomata unohtaneeni kuinka pelätä.