21 maaliskuuta 2013

Korroosio


Pöydän äärellä on hiljaista,
enää vain minä ja ikuisuus ja pöydän yllä kello
sen sekuntiviisarin rosoinen tanssi
pyörii täsmällisenä ympäri keittiötä

muistuttaen
ei elämän tällaiseksi pitänyt tulla
en minä tätä suunnitellut.
Kerran, toisenkin, tässä oli ihmisiä
heidän naurunsa peittämässä vähenevää ikuisuutta
enää vain minä ja pöydän yllä kello,

sekunti sekunnilta loppuun kuluva elämä
viisarien rusahdukset kuin taittuva niska.

1 kommentti:

  1. Olen lukenut paljonkin, suhteellisesti, runojasi, mutta tämä on kaikista kaunein.

    VastaaPoista