04 heinäkuuta 2012

Kohtalaista pohjoistuulta


Silloilla tuulee aina. Toisinaan vähemmän, yleensä enemmän. Tuuli on ohjelmoimaton luonnonoikku kuten luonto itsekin, eivätkä sillat, liioin pilvenpiirtäjätkään pysty sitä pidättelemään.

Yritän muuttaa itseäni koneeksi, ehkä silloin tuulisi vähemmän. Pala palalta korvaan sydäntäni metallilla. Ehkä silloin tuntisin vähemmän. Pala palalta korjaan sydäntäni varaosilla.

Vuosi, kaksi kuukautta ja kaksikymmentäneljä päivää sitten aloitin sydämen oikeasta eteisestä, jonka valmiiksi saatuani aloin etsimään sopivia osia vasempaan eteiseen ja siitä edelleen molempiin kammioihin. Se on vaikeaa, enkä aina löydä täysin oikeanlaista varaosaa, mutta se ei haittaa. Sydämen toimivuus onkin toissijaista; kuten tuuli, on sydänkin luonnonoikku, tärkeintä on saada sen paikalle kone.

Ja seuraavan sanoessani valehtelen vain hieman; en ole koskaan rakastanut muuta kuin metallin kovuutta ja sen eri muotoja. Sitä miten siltojen avulla voi päästä luonnon ylitse, kuinka pilvenpiirtäjän huipulta hypätessään luonto hetken luulee sinua linnuksi, kunnes ymmärtää valheen ja päästää alas.

Silti eivät sillat eivät pilvenpiirtäjät pidettele tuulta. Mutta minä, minä muutan itseäni koneeksi, eteiset kammiot läpät aortta yksi kerrallaan, että tuulisi vähemmän, että tuntisin vähemmän, ettei pohjoistuuli muistuttaisi minua pienestä metallinhohtoisesta valheestani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti