kaadettua metsää joka ei säily kuten
asfaltti johon juurruin.
Olen täynnä nälän muistijälkiä,
muistoja kylmenevästä kehosta
ja amenorreasta. Olen täynnä
nurmilinnun kehtolaulua,
se sekoittuu kauniisti siihen miten
kaupunki rakentaa uutta geometriaansa ympärilleni.
Ja nurmilintu jatkaa lauluaan kunnes
saa minut kokonaan, se laulaa:
nuku nuku nurmilintu,
väsy väsy västäräkki,
kuole kuole pikkutyttö.
Ja yritys
kerrallaan yritän päästä lähemmäs, teen mitä tahansa;
auon ranteita, syön
nurmilinnun määräämät lääkkeet, hyppään tummiin vesiin,
mutta hetkenä jona
selviytymisvaisto nostaa pään pinnan yläpuolelle tajuan:
tämä on ennalta
määrätty geometrinen kuvio,
siinä ei ole sijaa
kuin kärsimykselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti