(kirjoitettu ystävän toivomuksesta hänen edesmenneelle äidilleen,
joka maalasi tauluja variksista ja harakoista
ja joka ehti elämänsä aikana neuloa satoja villasukkia)
*
missä kätesi enää eivät
viikot ja vuodet seisoin surun ovella
kuin harakka säilöin kultaisia muistoja
purkitin käsiesi lohtua, naurua jossa huoli
oli vain enne tulevaisuudesta, suljin rasioihin
neulopuikkojen kilinää, kissan kehräystä
ja vaikka osasin odottaa surua
vieraista se on kutsumattomin
viiltävyydessään arvaamattomin
ja minä purkaisin jokaisen neulotun vuoden
pyyhkisin kyyneleet irti harakoiden sulista
kiertäisin ajan langat kerälle ja unohtaisin ullakolle
kiertyisin kerälle syliisi, paikkaan josta
kultaiset muistot ovat kotoisin
keskellä yötä seinille maalaamasi sulat
kuiskaavat korviini hennon lohdun, ne kertovat
että kipusi on muuttunut höyhenen keveydeksi
että sadat parit villasukkia lämmittävät sydäntä
siellä missä kätesi enää eivät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti