Joka aamu näen hänen silmiensä sulkeutuvan mutten koskaan lepäävän. Näen kuolemattomuuden polttelevan hänen sisuksiaan, kuoristelevan hänen suussaan. Annan hänelle vereni, hänen ainoan lohtunsa. Painaudun hänen syliinsä, olen hänen ainoa lohtunsa, mutta yöt ovat pitkät ja nälkäiset. Vuosisatoja sitten, kun kadut olivat mukulakiviä ja kavioiden kopinaa, hänessä herätettiin raskas ikuisuus, kipeä kova jano. Se saa hänet heräämään hämärään, sitomaan saappaidensa nyörit, se saa hänen korkonsa kopisemaan asfaltilla, kaduilla jotka hän muistaa kapeina rosoisina kujina. Riitän vain lohduksi.
Hän silittää minut heikoksi, ei koskaan tyhjäksi. Hän tuo minulle kaukaisessa valossa kasvaneita avokadoja ja rautatabletteja, tappaa apteekkarit vuokseni. Kun uutisissa kerrotaan sillalta pudonneista, mereen hukkuneista, hän hymyilee niin rakastavasti, niin viattomasti kuin pystyy. Hän katsoo auringonnousuja televisiosta, istuu ikkunalaudalla liian pitkään, joudun raahaamaan hänet sänkyyn, peittelemään pimeimpään. Nyyhkytykset runnovat hänen kalpeaa ruumistaan, nuolen surun hänen poskipäiltään, suutelen hänen kylmiä huuliaan ja annan hänen hampaidensa rikkoa kaulani. Vedän verhot sarastuksen eteen, paksua puuvillaa, sakeaa ja vuolasta kuin veri, syvää ja karheaa, likaista sinistä kuin Itämeri.
Jään yksin kun aurinko herättää Helsingin nostokurjet, kun kerrostalot kohoavat tyhjästä. Päivät heijastuvat lasipinnoilta kirkkaina ja ilkeinä. Kuinka haavoittuvainen hän onkaan nukkuessaan, ikuinen elämä verhojen varassa. Kuinka usein pelkäänkään verhojen liikahtavan, heilahtavan, rävähtävän auki. Viimeisen kerran aurinkoa hänen ihollaan, viimeisen kerran hänen kasvonsa, hänen vadelmanpunaiset silmänsä. Ei enää koskaan hänen kylmiä sormiaan ihollani, orvokinsinisiä huulia niskallani, hampaita kaulallani. Painajaiset täyttävät suuni tuhkalla, tuhkaa nielussani, sielussani, tuhkaa keuhkoissani. Kuinka useita ikuisuuksia painautuisinkaan siihen mitä hänen sylistään olisi jäljellä, hopeinen sormus ja kirsikkaiset lakanat täynnä tuhkaa. Ja joka yö hän näkee minun silmieni sulkeutuvan muttei koskaan lepäävän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti