Betonikuori, hallasydän

Tulen pelloilta, niillä tuuli humisi korvissa, lävisti sydämen, elinsiirto.

Vielä näinä päivinä hengityksessäni on aavistus marraskuista hallaa,

koillistuulta, mitä vain, sinä haistat sen etelän merituulesta,

tunnet sisälläsi hallaa ja routaa, pellot.

Kun nopea juna ensimmäisen kerran toi minut tähän kaupunkiin,

en tiennyt että tulisin toisen kerran, kolmannenkin, kolmannen kymmenenkin,

että tulisi aika jolloin ei ole enää paluulippua,

että –

– että nyt Äiti Maa on menettänyt tyttärensä betonille, asfaltille,

kymmenkerroksisille taloille ja korkeammille,

bensiinin hajulle, pakokaasuille.

Mutta vaikka pakokaasu on tukkinut keuhkoni,

on hengityksessäni aavistus hallaa ja routaa,

koillistuulta merituulen seassa,

sinä tunnet sisälläsi pellot.