24 helmikuuta 2017

kauan kaikuva kannel. osa 5.

aiemmat osat:
1 & 2 - 3 - 4

"se oli sodan toinen talvi. kaikillahan meillä oli nälkä kaukomaiden ruoka-avustuksien varassa, mutta kun verinen enkeli kertoi nähneensä sen ensimmäisen kerran hiipimässä eduskuntatalon raunioilla, ei kukaan halunnut uskoa."

kruunajaispäivän iltana helsinki on täynnä juhlaa ja katsomo on yhtä helisevää naurua, voitonriemu kiertää hurrauksina katossa. judas on kääriytynyt pikkupöytään kaljansa ympärille. tänä aamuna hän oli löytänyt itsensä rappukäytävän lattialta, hänet oli hakattu, sen hän melkein muistaa, mutta hän oli myös löytänyt käsivarrestaan syvemmän kivun. 

"siis se oli sellainen hiljainen kympintyttö jolla oli tapana pureskella kynsiään. me oltiin samassa lukiossa, sillä oli aina kuluneet farkut ja mustat nyörisaappaat, ainahan se oli ollut vähän outo ja hyljeksitty, mutta... ei sillä tavalla. kerran se sai kokeesta kasin ja rikkoi psykologian luokasta kaikki ikkunat. mutta muuten se oli aina sellainen harmaa, lakastunut seinäruusu."

puremajälki on luja, hampaat uponneet syvälle ihon läpi ja juuri tälläkin hetkellä haava tihkuu hihan alla veristä violettia valkoisille siteille. judas painaa kylmän kaljatuopin vasten haavaa, kipu hellittää vain hieman. puremajäljestä voi lukea hampaiden vääntyneen muodon, alahampaiden terävöityneen kuin kolmioksi ja ylähampaiden kääntyneen sisäänpäin luoden sydämen.

"verinen enkeli löysi sen kumartuneena jäätyneen ruumiin ylle. sen sormet olivat kaivautuneet aiemman päivän pommituksessa kuolleen reiteen, sen suu repi ihon alta kylmettynyttä lihaa. kun se nosti päänsä ja näki verisen enkelin, se sähisi kuin raivotautinen kissa ja luikahti pimeyteen suussaan revitty pala säärtä."

viereisessä pöydässä puhuvan naisen sanat kuristuvat judaksen kaulalle, saavat haavan vihlomaan, kivun säteilemään kaljaa ilottomana piteleviin sormiin ja tunnomiin lihaksiin, työntymään koko kehon läpi, tarrautumaan luihin. judas pakottaa itsensä nousemaan, kipu pyörteilee lihaksistossa, hän ottaa tukea pöydästä eivätkä jalat ole silti kantaa. katsomon äänet ryöppyävät päälle vuolaina aaltoina ja niistä huokuvat ilot jättävät judaksen yksin. 

"siinä ihmisessä ole enää paljoa ihmistä jäljellä. huhutaan että sen veri on pilaantuneesta lihasta violettia ja että kalma on värjännyt sen hiukset laventelilla. että sen keho ei enää pysty sulattamaan muuta ruokaa kuin ihmislihaa. mutta sota on nyt loppu, samoin ruumiit. en tiedä mitä noita nyt aikoo syödä, ehkä kynsiään? ei sillä että edes haluaisin tietää."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti