15 tammikuuta 2016

throwbacks

2006
666. tapa päästä paratiisiin on tulla pelastetuksi

Onko tyhjentyneillä heliumilmapalloilla paha olo
kun ne eivät enää lennä
vai pelkäävätkö ne, pelkäämmekö me, muuten vain
sitä mitä meille käy jokaisessa kärsivässä runossa kun

jumaliemme silmien edessä,
yksi kerrallaan,
one by one we'll die

Ja vaikka me saisimme lääkkeemme, emme jaksa ottaa niitä sillä
elämä on toivoa täynnä vain joissakin muissa runoissa
ja minä odotan, nukun silmät auki
jotta minutkin ymmärrettäisiin pelastaa tältä kamalalta,
meitä kaikkia vainoavalta,

tyhjentymiseltä

2007
Koskaan

Lakanoissa valkoisen lumen
Kattona tyhjä tähtitaivas jonka tähdistä tunnistan vain
100 erikokoista otavaa ja yhden pohjantähden

Joskus tunteettomuus voi tehdä hulluksi
Silloin se on pahempaa kuin särkynyt sydän tai rakastunut sielu

Keksin tekosyitä jotta voisin vaipua itsesääliin
tekosyiden lopulta muuttuessa todeksi
annan itselleni viimeinkin luvan vaipua itsesäälin suolaisiin kyyneliin
On ihanaa tuntea muutakin kuin tyhjyyttä

Hiljaisuudessa paketoin itselleni joululahjaksi
kultaisen sydämen ja tähtikartan
Ehkä viimeinkin löytäisin sen oikean otavan
niiden kaikkien seasta

2008
Päivä, joilloin luusi vielä paranivat itsekseen, kuuluu menneisyyteen

Katkaisin väsymyksen kierteesi
kolmeensataankuuteenkymmeneenviiteen nilkkaan
joista yksikäään ei näin uutena haise loppuunpalamisen savulle,
elämäallergioille

Hetken jokaisessa nuppiluussa kimaltelee uusien vuosien viemä
vauvaihon tuoreus
kunnes päivien edetessä varpaisiin vain
atooppinen iho, väsymyksen murtamat luut ja palohaavat

joita uuden vuoden raavinta syventää, pohkeista rintalastan läpi,
elämäallergioiksi

03 tammikuuta 2016

nimetön

sano se vielä kerran ja minä
murskaan ranneluusi seitsemällätoista rivillä

nyt maalaa minulle metafora rakkaudesta
aamujen raukeus, kaikki ihailemasi iltaruskot
maalaa minulle helle, paahde, maalaa pettymys
kun värisi eivät yllä auringon miljooniin celsiuksiin

piirrä minulle vuoden pimein päivä
juuri niin kuin se eteemme levittyy

piirrä lumiset aavikot ja valottomat tunnit
sido puiden latvat kaukaisiin tähtiin
laita oksat syleilemään kaukaisia aurinkoja
luo illuusio ikuisuudesta, parempaan et pysty
eivät värisi yllä kuvaamaan valovuosien makua
eivät silmiesi kipua kaikuvia kilometrejä

sano se vielä kerran, että kuva kertoo enemmän
kuin tuhat sanaa, sano se vielä kerran ja minä
murskaan ranneluusi seitsemällätoista rivillä