14 elokuuta 2014

Minne suru ei yllä sen ystävyys täyttää ikuisesti

Auringonlaskuja kaupungin yllä
salaisuuksia kauneuden takana
pitseihin käärittyä melankoliaa
röyhelöihin kiinni jäänyttä nuoruutta

Illat muuttuvat uusiksi aamuiksi
lokakuut kietovat kesät harmaiksi muistoiksi
pimeiksi pimeiksi talviksi

Olemme vuoroin täynnä tyllin keveyttä
vuoroin teelitroja ja tomusokerileivoksia
toivoa joka ei lähde ihmisestä koskaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti